Pimeyttä valoon - when the kaihtimet is not enough

 Täällä ei nyt siis kamalasti kaivata valoa pimeyteen vaan varsinkin aamusta on tunne että on tarvittu enemmänki pimeyttä valoon. Viime lauantaina meillä olikin ihan jonkin sortin ompeluseurat Karjaalla Jennin ja tyttöjen kanssa. Ensin kierrettiin "miesten kaupoissa" ostettiin rimaa ja silmuruuveja. Päästiin myös naisten kaupoille kun hankittiin laskosverhoon nauhoja.

 Erilaisten ideointien jälkeen päädyimme aloittamaan puuhat leikkaamalla kankaat oikean kokoisiin paloihin. Osa saumoista on hurruteltu Jennin hienolla saumurikoneella, jota itse en kyllä uskaltanut käyttää.

Eri saumoja silitellässä päässäni soi: "Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..." Huomasin siis jopa silittämisen olevan melko haastavaa kun tahtoi, että verhosta tulisi suora.

Palat liitettiin ensin toisiinsa ja joka vaiheessa saumat silitettiin joko Ailan, Jennin tai pikkuapureiden toimesta. Koko työ ei valmistunut lauantaina, vaan hiukan peloissani otin sen mukaani ja koitin pärjätä ohjeiden avulla loppuun. Minun kone ei ollut kovin yhteistyöhaluinen ja sainkin heilutella ratkojaa useaan otteeseen (prkl= ainakin on rakkaudella tehty). Ehkä ompelukin on kuitenkin aikalailla välineurheilua? Muistiinpanoista selviääkiin missä piti olla tarkka (esim. jätä kolo rimaa varten, tämä meinasi kuitenkin ihan ommellessa unohtua).

 

Välillä lähtikin epätoivon viestejä Karjaan suuntaan, mutta jollain ihme sitkeydellä verhot olivat jo sunnuntai-iltapäivään mennessä valmiit! Tein vielä cernit-massasta pyöreän vetopalleron nauhojen päähän. Näissä verhoissa on kyllä monta metriä, ellei kilometriä ompelemista, mutta lopputulos oli kyllä ihan arvoisensa! Nyt sitten haaveilen jo verhoista muihinkin huoneisiin...