sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Pingviinitanssi

  
Tunnelmaan päästäksesi, aloita laulamalla tuttu laulu: 

Laineilla keinui pieni lautta vain, 
siellä mä ystäväni nähdä sain, 
mustavalkoisen Ville Viluisen. 
Mulle hän vihelteli mielissään, 
tanssimaan tuli tänne lämpimään, 
kohta osaat sen, laulun iloisen. 
Yykaakoo yykaakoo, 
pingviinit on täällä jo, 
nelviikuu nelviikuu 
hauskaa kieltä laulaa suut, 
vik vik vik, vik vik vik, 
lal lal lal lal lal lal laa, 
vik vik vik, vik vik vik, 
lal lal lal lal lal lal laa.

Meillä on nyt iloiset pingviinit päiväkotimme seinällä. Lapset askartelivat niitä innoissaan. Taiteilijoina ovat olleet ryhmämme 2- ja 3-vuotiaat. Teemaan sopien pingviinit pääsivät hiukan arktiseen maisemaan jäälautoille. Jäälauttojen mittasuhteet eivät ehkä täsmää tai sitten ilmastonlämpeneminen on jo käynnissä. Taustana on silkkipaperia ja jäävuoret ja lautat on tehty valkoisesta hieman paksummasta paperista ja koristettu vaaleansinisellä vahaliidulla. Silmien leikkaaminen on jo sen verran vaativaa puuhaa pienille, että ne osat oli leikattu valmiiksi, muuten lapset leikkasivat itse tai aikuisen kanssa muut pingviinien osat. Joskus nämä pingviinit tulevat auttamaan myös ruokailussa, kun ei meinaa jaksaa syödä. Pingviinillä on jostain syystä aina nälkä!

Näillä pingviineillä on luonnetta!

Ohje: askartele oma pingviinisi.

Ryhmäämme on iskenyt oikein askartelubuumi. Lapset itse pyytävät usein saada askarrella ja maalata. Varsinkin, kun nyt on ollut kylmä ja aina ei ole ulos päästy on askartelu ollut kivaa puuhaa. Nyt meillä onkin ollut valmiita askartelulaatikkoja, joissa on ollut vaihtoehtona erilaisia töitä. Olemme tehneet lumiukkoja, pingviineitä ja lumilinnoja.

Osan lumilinnat näkyvätkin pingviinitöiden yläpuolella ja vielä tässä. Ne on tehty ns. pehmeistä nuudelipaloista joita on joskus pakettien täytteinä. Ne on pilkottu pienemmiksi paloiksi ja liimattu paperiin erikeepperillä. Meidän pienille taiteilijoille liput oli tehty valmiiksi ja he itse asettelivat ne. Isommat askartelijat voivat itse valmistaa myös liputkin. Näistä palleroista saa hienoja linnoja. Tässä ryhmämme 2-vuotiaiden näytteitä:

Pingviini ja linnakuvat on otettu kännykkäkameralla, mutta idea tulee ainakin esille!

Työkaverini Maarit esitteli minulle aivan ihanan jääpuikko askartelun, jota voi tehdä myös aivan pienten kanssa. Mahtavaa!


Jääpuikkoaskartelun ohje:

Ensin revitään sanomalehdestä suikaleita. Ne voivat olla kaikki aivan erilaisia.

Paperi kastetaan pensselillä kokonaan pelkällä vedellä. Tämä voi olla pienten mielestä varsin kummallista, kun mitään väriä ei näy.

Revityt suikaleet painellaan kastetun paperin päälle. Ja sanomalehtipalojen yli voi vielä suditella, jotta ne tarttuvat. Tämän jälkeen saa sitä oikeaa väriä, vesiväriä siis. Sinisellä vesivärillä värjätään työ kauttaaltaan ja annetaan kuivua.

Minä ainakin mietin, että eikös se sanomalehti tartu kiinni siihen toiseenpaperiin tai ainakin muste irtoa. Mutta ei niin ei käy, älä kysy miksi. Parhaiten työn paperiksi soveltuu vesiväripaperi tai valkoinen kartonki. Mallikokeilussa olen käyttänyt ihan tavallista A4 kopiopaperia. Päätä itse siis tarpeeseesi sopiva paperi. Työ kipristyy hiukan kuivuessaan, joten se kannattaa laittaa vielä painon alle suoristumaan. Ja näin opin taas jotain uutta...

Eli nyt talvisia askarteluja askartelemaan, varsinkin jos ulkona on liian kylmä!

Ei kommentteja: