sunnuntai 19. elokuuta 2012

Konfirmaatio-kortti

Tänään pääsin taas iloisiin juhliin kirkkoon. Vaikka kirkon ulkopuolella soivat kellot toivat mieleen hautajaiset ei jännittynyt kuhiseva nuorisojoukko näyttänyt lainkaan surujuhlaan valmistuneelta. Aamulla pohditutti kuitenkin, että olenko nuori vai vanha... tuntuu, että omista rippijuhlista on kulunut aikaa ja se taitaa olla totuus.

Inspiraation serkkuni korttiin sain lahjasta tai ehkä myös sen paketoinnista: Lahjakassin sisuksen aurinkoisen keltaisesta väristä. Tahdoin tehdä jotain keltaista.
 Kortin pohjana on ruskea kierrätyspaperi. Kanteen on liimattua vaaleanvihreää hiukan kimaltavaa kuitukangasta. Risti on kuulavärjättyä kopiopaperia. Värjäyksessä käytin keltaista, kultaista ja valkoista väriä. Ruusun punainen osa on tehty paperinarusta. Lehdet vihreästä silkkipaperista ja oksa on viinimarjapensaasta, värjättynä vihreällä maalilla. Tätä korttia oli ilo tehdä!
 Kortti kätkee sisäänsä onnitteluviestin kuvineen.

Todistusaineistoa pihalta: ruoho alkaa kasvamaan! Ainakin paikoitellen...

Ei kommentteja: