Viime viikolla ryhdyimme ryhmässämme
jääkarhu puuhiin... Tässä osa työn tuloksista. Miten voi olla, että jääkarhu, jonka lapsi on leikannut ja liimannut muistuttaa lasta? Huomasin myös tämän saman tunteen viime vuoden
pingviiniaskarteluissa. Katsommeko töitä vain tietyllä tavalla ja näemme mitä haluamme? Onko näillä nalleilla sattumalta luonnetta? Päätä sinä!
Taustojen tekeminen
silkkipaperimaalaus-tekniikalla onnistui kaikilta (1-3-vuotiaita). Kaikki repivät innoissaan silkkipaperia. Repiminen on yllättävän vaikeaa, mutta silkkipaperi repeää onneksi melko helposti ja kaikki saavat onnistumisen kokemuksia. Yksi 2v. poika ei ollut varma voiko aloittaa, kysyi ensin: "Saako rikkoo?" Taustana käytimme vesiväripaperia. Silkkipaperi ei aina kuitenkaan luovuttanut paljonkaan väriä, auttoi jos silkkipaperien alle ruiskutteli myös vettä. Ai että mikä tunne lapsilla olikaan kun sai suihkepullon käteen!
Kaikki eivät kuitenkaan olleet vielä valmiita melko vaativaan leikkaamiseen edes aikuisen avulla, joten oli kehitettävä toisenlainen karhu pikkuisille. Muistin sitten jossain nähneeni jääkarhun, joka oli painettu kädellä. Tätä täytyi sitten itse testata, kun lapset nukkuivat. Oletko muuten maalannut omaa kämmentäsi maaliin ja testannut miltä se ehkä lapsesta tuntuu? Vaikka itse toimin itseni maalarina, voin hyvin ymmärtää, miksi kaikki eivät pidä maalista ihollaan.
Lasten kanssa syntyi sitten tällaisia jääkarhuja. Kokeilin ensin painaa lapsen käden suoraan taustaan, mutta eipä se oikeastaan erottunut taustasta. Jääkarhu siis painettiin siniselle paperille, josta sen aikuinen leikkasi kuivuttua irti.
Jotkut lapset tahtoivat painaa enemmänkin karhuja ja saatoimme tehdä kokonaisen arkin täyteen käden jälkiä, kun se oli niin jännää! Oli kyllä niin säihkyvä silmäisiä ja eläväisiä "leimaisimia" nämä meidän ryhmän lapset.
Jääkarhut murisevat: "Ystävänpäivää odotellessa!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti