lauantai 12. lokakuuta 2013

Idea varkaissa - syksyinen askartelu

Telkkarissa käydään tyylivarkaissa, itse harrastan ideavarkailla käyntiä. Aina kun jossain ympärillä näkyy jotain innostavaa askartelua, pitää sitä kokeilla! Jos ei kokeile tai nappaa näkemästään kuvaa, voi se kadota mielestä, eikä löydy enää takaisin.

Aivan ihanan väriset herkulliset toukat osuivat silmääni erään koulun käytävällä. Katsoin niitä ensin tullessa sisään ja sitten vielä lähtiessä hiukan tarkemmin. Onnenksi fiksu ystäväni Jenni osasi päätellä mitä tähän askarteluun oli käytetty: haavan lehtiä. Ne ovatkin muodoltaa oivallisen pyöreitä ja koostumuksekselta melko paksuja ja näin ollen kestävät hyvin maalausta.
 Haavan lehdet ovat muodoltaa oivallisen pyöreitä ja koostumuksekselta melko paksuja ja näin ollen kestävät hyvin maalausta.
 Tässä kokeilussa käytin kaapista löytyviä akryylivärejä, joita notkistin hieman vedellä ja sekoittelin yhteen. Käytin perusvärejä, joista sekoitin lisää tarvittavia värejä. Olisin halunnut kokeilla vesiväreillä, mutta eipä tarttunut pensseliin väriä tyhjästä vesiväripaletista.
 Lehteä joutui kevyesti painelemaan, jotta väri tarttui koko lehden alueelta.
 Tähän A3 kokoiseen paperiin, joka oli leikattu pitkittäin puoliksi mahtui mukavasti 7 eri väristä painallusjälkeä. Kun työ oli kuivunut, piirsin paksulla tussilla toukalle, jalat ja kasvot sarvineen. Kuva sai mustan taustan. Taittamalla työn puoliksi saisi myös hauskan kortin, jossa kuva jatkuu kortin takakanteen.
 VALMIS toukka silmälaseineen!
 Eihän kokeiluja tietenkään voinut jättää siihen, kun lehtiäkin vielä oli! Tein vielä tälläisen toisen siivellisen ötökkä kokeilun.

Ja nyt on idea varkaus tallennettu tänne muistiin!

2 kommenttia:

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Ihan mahtava idea! Näistä tulee jotenkin nostalginen fiilis, tällaisia tuli tehtyä ala-asteella ja jossain kerhossa. Älyttömän suloisia ötököitä :)

Aila kirjoitti...

mulle nää oli vähän niinku "uutta" :-) nostalgiset askartelut on kivoja :-D