sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pieniä ystäviä

Minulla on ihania pieniä ystäviä, jotka olivat viime kuussa minulla "lainassa" parina päivänä. Jostain syystä nämä pienet ystävät ovat myös innokkaita askartelijoita ja mites me sitten keksittiin...no:

Minulle esitettiin toive askartelusta: "Haluisin askarrella tämän mun pehmolelu lampaan ja sitten haluisin, että siskon norsupehmolelusta tehdään myös askartelu".

Eikun siis pehmolelut pöydälle ja miettimään yhdessä miten homma toteutetaan...

Päädyimme vessapaperirullien hylsyihin. Ja kun lampaat ovat pehmeitä kuin pumpuli käytettiin pumpulia tähän kaveriin vähän eri muodoissa. Vanulappuja, pumpulia ja pumpulipuikkoja. Meillä meinasi tulla hieman ongelmia lampaan kanssa, kun sen sisälle tuli valittua veteen liukenevaa mallia oleva vessapaperin hylsy. Ei hyvä idea! Märkä liima alkoi nimittäin hieman rutata kaveria ja emme saaneet tehtyä lammasta lyttäämättä siihen montaa reikää. Korvat ja tikku päälle kuitenkin saatiin juuri ja juuri. Tarkoitus oli tehdä pumpulipuikoista myös jalat kaverille. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme, että lampaalla on kyllä jalat ne eivät nyt vain näy :)

Lampaan päälle työnnettiin tikku, josta lammasta voi liikutella, jos vaikka tahtoo tehdä pöytäteatteriesityksen.

Norsun pintaan käytettiin pääosin kopiopaperia, joka oli melkein pehmolelun väristä. Nenän sisälle laitettiin tietysti myös pumpulipuikko! Vessapaperirullan valinnassa ei tehty nyt samaa virhettä...

Aika veikeän näköisiä kavereita!

Ei kommentteja: