keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Ennakko tonttuilua

Tänä vuonna on meinannut tämä tonttuilu ja joulun fiilistely alkaa aikaisemmin kuin yleensä. Taisi syyskuu ehtiä juuri vaihtua, kun ompelin pojalleni joulua varten tonttuiluvaatteet. En niitä viitsinyt silloin vielä tänne päivittää, niin ne jäi. Mutta tadaa, tässä ne nyt ovat. Ja on joulukuviakin tontusta jo syksyllä räiskitty. Tämä isompi tonttu ei ole kyllä vielä mitään lahjoja ehtinyt valmistaa (olen vaan fiilistellyt), eikä oikein pohtiakaan, mutta kyllä jollekin jotain itse tehtyä olisi kiva taas tehdä.
Näillä tonttuillaan tänän vuonna. Vihreät joustofrotee pöksyt ja punainen paita.
Kankaat: Punavalkoinen trikoo PaaPii, joustofroteen alkuperää en muista, kun se on asunut jo niin kauan kaapissani.
Kaavat: Paita OB Raide 6/2012 98cm, Housut PaaPiin kaavakirjasta Repo 98cm
Kaveriksi sopii vieläkin ihan eka tonttu lakki. Se kasvaa näköjään käyttäjän mukana.
 Lisää tonttuilua, on harrastettu tonttuoven muodossa. Eipä tätä kovin salassa voinut valmistaa, kun ei pojalla tullut uni. Työn johto seurasi tarkkaa valmistusta. Ovi on tehty kahdesta erilaisesta pahvista ja maalattu akryylivärein. Kerroin pojalle, että tontut olivat pyytäneet apua valmistukseen.
Ja tälläisen oven tekoa voisi jatkaa kokoajan, kun aina tulee joku pieni juttu mieleen, mikä siitä puuttuu. Viimeisin oli pahviset saranat ja ovikranssi. Tämä ovi ei aukea, vaan on "lukossa".
 Kinkku ja Pareeni, poikani nimeämät tontut vaikuttavat tyytyväiseltä omaan oveensa, josta on yhteys Korvatunturille. Yhtään en ole suunnitellut, minne tuo tonttuovi meidät kuljettaa, mutta koska rakastan improvisointia, eiköhän sitä jotain hauskaa tonttuilua keksitä.
 Sitten vain odotetaan....ja odotetaan...

Ei kommentteja: