lauantai 7. toukokuuta 2016

Makoisia löylyjä - reikäkauha

Ostin pojalleni ikeasta kylpyleluiksi muovisia tornipalikoita, joissa oli reikiä pohjassa (koitin löytää linkkiä siihen leluun, mutta en löytänyt). Ne eivät siis alunperin olleet kylpyleluja, mutta kun epäonnistuin tekemään vanhasta muovirasiasta "sadesuihkun" (reikäkohdista tuli terävät), näinkin tornipalikat uusin silmin. Niissä kun oli jo valmiiksi reijät.

Reikäiset kipot ovat olleet suosittuja kylpyleluja ja niistä osa on ollut mukana myös saunan puolella. Vesi valuu niistä mukavan pehmeästi ja välillä voi pikkuisen saunojan päälle valella niillä vettä.

No mitenkäs sitten me isommat saunojat, jos pieni kippo ei riitä? Sitä varten askartelin vähän suuremman "sadesuihkun". Tämä suihku askarreltiin äitini pihasaunaan kesäksi, sopivasti äitienpäivälahjaksi. Se on läpäissyt meidän kotisaunan testit. Sen avulla voi vaikka pihasaunassa (jos ei ole suihkua) auttaa toista peseytymään, pitämällä kauhaa ylhäällä. Vesi valuu kauhasta pois tasaisesti. (Nyt varmaan orthex tai joku muu varastaa ideani?)

Tähän tarvitaan:
-Orthexin vesikauha
-Tussi
-Porakone
-Paperia
-Hiontaa varten laite tai paperia?

Tein siis näin:
Ensin suunnittelin kuvion paperille. Tein sydämen, joka on juuri sopivan kokoinen kauhan pohjaan. Siihen suunnittelin reikien paikat. Reikiä ei kannata olla liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Eli sopivasti reikiä :D tähän kuvioon tuli yhteensä porattua 33 pientä reikää, jotka muodostivat kuvion pohjaan.
 Kauhan alla kannattaa pitää esim. puupalaa, ettei tule tuhottua vaikka hienoa lattiaa.
 Porauksesta tulee pientä muoviroskaa. Ja jotta kukaan ei satuta itseään kauhan kanssa, kannattaa reikäkohtia hioa kevyesti, ne voivat olla rosoiset. Itse löysin tuollaisen ihan pienen hiomalaitteen kaappien kätköistä.
 Sitten puhdistus ja kauha saunaan mukaan testiin! Tästä tuli hauska! Niin hauska, että pitää hakea uusi kauha, jotta meidänkin saunaan saadaan tällainen.
Sitten vain: "Löylyä lissää eihän tää tunnu missään.." (Kyllä, meillä on vähän kuunneltu myös Ti-Ti Nallea)

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Niiiiin hauska idea!