lauantai 21. toukokuuta 2016

Muskariopelle - rusettipanta ja kortti

Meidän viikkojen yksi kohokohta on ollut vuoden aikana torstain muskarit. Olemme molemmat tykänneet käydä siellä, poikani sekä minä. Tämän kevään muskarit on nyt laulettu pakettiin ja teimme muskariopelle pienen muistamisen. Poikani auttoi taas korttiaskartelussa.
Muskariope oli jo aikaisemmin ihastellut poikani tätä asua. Halusin tehdä samasta kankaasta hänelle jotain, mutta ideaa ei tahtonut tulla, ennen kuin näin ompeluryhmässä naamakirjassa tällaisen rusetiksi solmitun pannan. Ja ehdin vielä kadottaakkin koko keskustelun ja jouduin tuunata ihan oman kaavan tätä varten. Laitoin kaavan nyt tämän jutun loppuun itselle muistiin ja vaikka sinunkin iloksi. Kerro mitä tykkäät kaavasta, jos päädyt testamaan.
 Omat hiukset olisi voinut harjata edes ennen kuvan ottoa :)
 Pannan saa siis auki ja solmittua aina uudestaan ja sopivan kireäksi ja malliseksi tarpeen mukaan.
 Tässä vielä  kuva pannasta avattuna. Koitin kangasta leikatessa saada mahdollisimman paljon nuotteja mukaan, jotka poikani ymmärtää "musiikin kuvina".
Näitä tarvitsee kyllä surautella lisää ja itsellekin :) Tarvisee myös tuunata kaavasta myöhemmin myös vähän pienempiin päihin sopiva.

Ei kommentteja: