maanantai 10. lokakuuta 2016

Roosa nauha-huutokauppa 2016


 Päätin osallistua tänäkin vuonna tekemään hyvää ompelemalla Roosa nauha-huutokauppaa varten. Tällä kertaa tahdoin tehdä yhden asun pojalle ja yhden tytölle. Tässä ne nyt ovat hieman tarkemmassa esittelyssä.

Juhlapaita
Näitä paitoja valmistin kaksi kappaletta. Toisen omalle pojalleni ja toisen huutokauppaan. Idea paitaan syntyi juhlia miettiessä, miten saisi moni käyttöisen paidan, joka ei olisi vain kertakäyttö asu. No tässä tapauksessa paitaa voi vähän muunnella. Paitaan voi vaihtaa eri värisiä rusetteja tai jättää rusetin laittamatta.
Rusetit kiinnittyvät nepparilla, joiden toinen puoli on kiinni paidassa ja vastakappale rusetissa. Asuja varten tein molempiin 3 rusettia.
Ompelukoneeni ei ole vielä ihan täysin yhteistyökykyinen ja koitti järjestää hankaluuksia "mukamas" henkseleitä kiinnittäessä, olisiko ollut paksu ommeltava ja joustavaakin vielä. Tikki kuitenkin päälle on siistiä ja tuntuu mielestäni kestävälle.
Ja kaikki mikä on tehty rakkaudella on tarvinnut välillä myös ratkojaa. Lopputulokseen olen kuitenkin todella tyytyväinen! Tuli oikein flow päälle tästä ompeluksesta!

Kaava:OB Buttoned up 1/2012
Kankaat: Nosj, henkseli osat PaaPii ja rusetit tilkkulaatikosta

Taskutunika
Joskus sitä miettii poikaa nukuttaessa asuja joita olisi kiva koittaa ommella. Tämä oli yksi sellainen ajatus. En ole mikään kaavoittaja, joka alusta loppuun osaisi tuosta vaan tehdä asun, mutta osaan muokkailla kaavoja. Tämän asun pohjalla on peruspaita, jonka muokkasin taskulliseksi tunikaksi. Olen seuraillut ompeluryhmässä muiden tehneen tämän tyylistä OB lehdessä julkaistua aikuisten tunikaa ja päätin kokeilla tehdä siitä pienen mallin. Onnistuin!

Tätä oli kyllä ilo ommella. Ja taidan kyllä piirtää alkuperäisen kaavan ja tehdä sen jossain vaiheessa itselleni. Taskut on tässä se juttu ja ne on kivat!
Tunikan kaveriksi ompelin vielä rusettipannan.
Kaava: Raide paita yläosassa (OB 6/2012), loput oma kaava, rusettipanta:oma kaava
Kankaat: Nosh

Toivottavasti kumpikin vaate löytää hyvän uuden kodin ja pääsee käyttöön.
Muista! Roosanauha huutokauppa perjantaina 14.10.2016
Muoks. Nyt saa huutaa! T.Palomies omassa paidassaan 

2 kommenttia:

Hanna/ Punatukka ja kaksi karhua ♥ kirjoitti...

Hirmuisen ihanat vaatteet! Loistava lahjoitus hyvään tarkoitukseen ❤️

Aila kirjoitti...

Kiitos! Olen itsekin näihin tosi tyytyväinen 😊