perjantai 22. syyskuuta 2017

Vaatteita rokkipojalle

 Täällä meillä asustaa kitarafani. Kesällä hänelle hankittiin "oikea kitara" eli ukulele. Sitä onkin lähes päivittäin rämpytelty. Itsekin olen siihen ihastunut ja eipä siitä helposti rumaa ääntä saa aikaiseksi, vielä kun oppisi itsekin oikeasti sitä soittamaan.

Täällä on myös kovasti katseltu Johnny B Gooden musaviedoita ja saman niminen biisin video elokuvasta Paluu tulevaisuuteen on ollut myös suosittu, jossa käännetään nupit kaakkoon ja sitten kaikki lentää. Nyt ukuleleen työnnetään välillä mikrofoonin johtoa, kun pitäisi kuulemma olla sähkökitara ja oikea mikrofooni telinekin vielä uupuu...

Sitten voi taas todeta, että siitä se ajatus sitten lähti. Näitä on taas tullut tehtyä vähän siellä ja vähän tuolla välissä, jos on ollut aikaa. (Nyt jo olleet jonkun aikaa käytössä, kun ei meinaa vaan blogia millään ehtiä päivittää.)
Ensimmäinen kitarapaita sai kuvan sähkökitarasta kankaaseen kuvan painamalla. Tein jälleen sabluunan jo omaksi perinteiseksi tavaksi tulleella kontaktimuovilla. Kuviosta tulee tarkka ja harvemmin on tullut petyttyä lopputulokseen.
Valmis kitara paita. Paidassa on musta etukappale, muuten paita on tuota sinistä pyrykuosia.
Paita sai kaverikseen myös pöksyt ihana pehmeästä gollegesta.
 Housujen lahkeiden resorit saa käännettyä vielä auki ja housuihin saa lisää pituutta kasvaessa. Kuvassa ovat kiinni taiteltuna.
 Toinen rokkipaita sai inspiraatiota muiden tekemistä tilkkupaidoista. Tässä ei kuitenkaan varsinaisesti tilkkuja tullut käytettyä, mutta jokaisesta paidassa olevasta kankaan palasta ei olisi enää muuta saanut. Itselle olen ommellut myös t.paidan tuosta raitakankaasta, niin voi vaikka jonain päivänä samistella.
 Paidassa on extrana valenapituslista. Koska halusin vähän jotain eroa ihan tavalliseen paitaan. Ja napeistahan voi kääntää sitten vaikka ne nupit kaakkoon halutessaan.

Kankaat: Kitara-trikoo Majapuu, Housujen gollege Ottobre, muut Noshia
Kaavat: Paidat Raide OB 6/2012, toiseen lisätty valenappilista ja toiseen muokattu takakappale nousemaan etukappaleen puolelle olkapäiltä., Housut PaaPiin kaavakirjan Repo-housut.


Ei kommentteja: