sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Helmeilyä

Ehkä tämä helmeily sopisi paremmin helmikuun puuhiin, mutta minäpä olen tainnut ottaa varaslähdon. Eilen pikkuinen kummityttöni kävi askartelupöytäni äärellä ja huomasi tekemiäni helmiä. Hän ilmoitti että: "ne on mummin helmet!" Niissä kun oli käytetty samoja värejä kuin edellisissä kokeilussa tuli pikkuneidille mieleen mummin saamat lahjahelmet. Mieletön muisti ja ajatusten yhdistely! Semmoinen saa hymyn huulille.

Tässä on nyt sitten tehty tällaisia helmikokeiluja, jotka eivät ole vielä päätyneet koruiksi vaan odottavat vielä sitä vaihetta. Tutkiskelin vanhoja Taika askartelulehtiä ja koitin oppia jotain tuon cernit massan käytöstä. Eli nämäkin tuotokset ovat kokeiluja. Minulla kun ei ollut edes askarteluun kaulinta, toimi lasinen glögipullo hyvin siinä tehtävässä.

Lämmitin massaa n. 50 asteisessa uunissa hetken ja se oli helpommin käsiteltävää. Päätin hiukan testata cut´n roll tekniikka, joka saatiin ainakin lehtikuvissa näyttämään niin yksinkertaiselta, mutta ei se niin kovin helppoa mielestäni ollut. Eli ensin tehtiin pieniä pötköjä yhdestä väristä ja niiden ympärille laitettiin ohut kaulittu kerros toista väriä. Sitten pötköt laitettiin vieretysten ja niiden ympärille kieputettiin levy ja sen jälkeen rullailtiin pötköä pöytää vasten, niin että värit tarttuivat toisiinsa. Siitä sitten leikattiin sopivia paloja joita sitten kaulin. Kokeilin myös leikata pötkön paloiksi ja laitoin palat yhteen toisiinsa ja näin kuvioista tuli pienempiä. Jämäpaloista pyörittelin pieniä helmiä.

Kuvion paino helmeen:
Tein massasta ensin haluamani muodon, esim. pyöreä tai neliö jne. Löysin tapettipalavarastostani kohokuvioista tapetti ja kiinnitin sitä palan kaakeliin maalarinteipillä. Laitoin kuvion tapetin päälle ja kaulin kerran hitaasti painaen yli. Näin helmeen syntyi painokuvio. Tämän jälkeen kaiversin hammastikulla reiän helmeen. Innostuinkin sitten painamaan kuvioita melken kaikkiin helmiin. Minulla oli myös toista tapettia mutta sen kuvio ei ollut tarpeeksi selkeä.


Sitten helmet lähtivät kohti uunia, omissa olomuodoissaan. Ne viihtyivät sadassa asteessa n. puoli tuntia., jonka jälkeen annoin niiden jäähtyä rauhassa.
Ylhäällä oleva lähikuva on tästä vaalenpunaisesta riipuksesta, johon olen hammastikulla maalannut kultaista maalia kuvion kaikkiin koloihin. Helmi on myös lakattu (ehkä vääränlaisella lakalla, kun haisee pahalle). Eli siitä tuli kaunis haiseva helmi :) Muut helmet odottavat vielä pääsyä nauhoihin.


Myös tämä ikuisuus projekti päättyi eilen! Sain korjattua olohuoneen maton ja olen siihen nyt kovin tyytyväinen! Suuren virkatun maton halkaisia on 180 cm. Jipii!

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Mahtava matto:)!oliko sulla tähän joku ohje,voisko sitä mahdollisesti saada?

Aila kirjoitti...

http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/pages/240E070089337443C22577AC006D4389/$file/Virkattu_matto_10062011.pdf Kiitos! Tuolla kauhavan kangasaitan sivuilla on tommonen ohje jota olen muuttanut niin, että matosta tuli ohjetta suurempi. Alkuperäisen mallin nimi on juhannusruusu. Keskustan tasaista pintaa lisäsin ja sitten noita kolokierroksia. Tarkkaa ohjetta ei valitettavasti ole, kun en tajunnut kirjoittaa ylös tehdesssäni. Jouduin myös purkamaan mattoa muutaman kerran kun lisäsin jossain kohdissa liikaa silmukoita ja reunat alkoivat mutkitella.

Nimetön kirjoitti...

okei..ajattelinki että kuvio näyttää tutulta..yritän siis itekki vaan soveltaa ja saada tehtyäü.kiitos joka tapauksessa :)

Aila kirjoitti...

tsemppiä! Tarkkaile vaan ettei tuu liikaa lisättyä silmuoikoita ettei tarvii purkaa :) mulla loppu myös kude muutaman kerran kesken ja oiskos loppu paino tossa matossa lähennelly 8 kg :)