perjantai 30. maaliskuuta 2012

Sur-rur, täältä tullaan kevät!

Nyt kevät on saapunut ihan kohinalla. Melkein jo uskoin viikonlopun lumisateeseen, mutta onneksi ennustuksia on korjattu! Minä olen tässä jo töissäkin jonkun aikaa keväästä haaveillut ja nyt kun vielä piha kuivuisi sen verran, että kurahousuista pääsisi niin sitten onkin aikas ihanaa! Kevät ja luonnon herääminen on myös innoittanut tähän seuraavaan askarteluun, jonka muistan myös nähneeni erään taitavan työtoverin käsissä joskus syntyneen. Alkuperäinen idea voi olla kovinkin vanha. Tämä on nyt sitten minun versio, kun mitään mallia ei ollut vaan malli syntyi ns. muistista. Odotankin jo kovasti, että pääsiäisaskartelut saadaan päätökseen ja alkaa muut touhut.
Tässä tulee siis sudenkorento tai miksi ei vaikka kevään ensimmäinen perhonen! Liitän vaikka myöhemmin keväällä kuvan, jossa näkyy lasten tekeleitä. Tarkoituksena on siis tehdä lasten kanssa näitä lentelemään huoneemme kattoon ja ihmetyksen iloksi.

Tähän askarteluun tarvitset:
-Valkoista kartonkia (yhdestä isosta kartongista saa leikattua ainakin 3 siivet)
-Vesivärit, vettä ja pensselin
-Pihalta löydetyn kepin jossa on oksan haara
-Rautalankaa
-Ompelulankaa ja neulan

Näin se syntyy:
1. Leikkaa kartongista suorakaiteen muotoinen pala irti esim. 1/3 isosta kartongista
2. Maalaa vesivärein pohjaväri piiloon ja anna kuivua
3. Maalaa toinen puoli paperista vesivärein ja anna kuivua
4. Leikkaa kartongista suuret siivet yhtenä kappaleena, siipien kokoon tietysti vaikuttaa myös minkä kokoisia pörriäisiä tahdot valmistaa (jos askartelee enemmänkin näitä kannattaa tehdä siipien malli jonka avulla tekee siipien kuvan paperiin leikattavaksi)
5. Taita siivet kahtia ja asettele keppi haluamaasi kohtaan, mieti myös kumman puolen paperista tahdot näkyvän alaspäin ja kumman ylöspäin.
6. Pistä paperiin kepin viereen kummallekin puolelle pienet reijät neulalla ja puojota siitä rautalanka ympäri ja kieputa keppiin, halutessasi voi jättää rautalangan pään alapuolelle ja kierittää sen vaikka rullalle
7. Jotta saat pörriäisen lentämään ilman, että siitä täytyy pitää kokoajan kiinni tee ompelulangasta sille kolmipisteinen ripustuslenkki. Ota reilu pätkä lankaa ja laita se keskikohdasta pörriäisen alempien siipien alaosaan kepin ympäri. Sen jälkeen pujota lanka neulaan ja pistä yhden yläsiiven läpi ja takaisin. Toista myös toisella langan päällä toiseen siipee. Koita laittaa lanka mahdollisimman samaan kohtaan tasapainon saamiseksi. Nosta langat jotka ovat siipiä vasten ja kokoa kaikki keskelle yhteen. Ehkä kuva yllä kertoo enemmän?
8. Sitten jos et ollut miettinyt mihin pörräisen ripustat, kannattaa se tehdä nyt, ettei tule sanomista! :)
Tämä on melko haastava askartelu lapselle, mutta lapsi voi ainakin itse maalata paperin ja myös leikata siivet ja etsiä tietysti sopivat kepin! Aikuisen apua kyllä tarvitaan siipien kiinnittämisessä ja ripustamisessa.

Pörriäistä voi halutessaan tuunata kimaltein, tarroin... Ja siipien materiaali voisi olla myös vaikka tapettia tai jotain muuta herkullista paperia (siis sen näköistä, ei välttämättä syötävää), tai ehkä voisi liimata jotain kangasta kartonkiin! Sopiva askartelu kevääseen, kesään ja miksi ei syksyynkin? Niin ideoita on monia. Ehkäpä tällaiset pörriäiset voisi koristaa vaikka jonkun juhlia teemaväreissä?

Ei kommentteja: