perjantai 9. toukokuuta 2014

Pikku askartelijoiden äitienpäivälahjoja

Äitienpäivälahjoihin päiväkotiryhmässämme käytimme tänä vuonna kutistemuovia. Isätkin ovat kerran saaneet kutistemuovisen avaimenperän lahjaksi. Nyt lapset saivat valita haluavatko tehdä korun vai avaimenperän.

Ensin piirrettiin pyöreän muotoiseen kirkkaaseen kutistemuovipalaan. Ympyrän halkaisija oli noin 10 cm. Kuumentamisen jälkeen ympyrän halkaisija oli hieman yli 4 cm. Tussin korkin avaaminen voi olla muuten ihmeellistä!
Nauhaan pujotettiin myös pari lasten valitsemaan kaunista puuhelmeä.
Ohje kutistemuovin käyttöön löytyy täältä.

Korttiaskarteluna teimme äidille kukkakimppu-kortin.


Pohjan sai valita kahdesta eri muodosta. Sitten lapsi sai repiä silkkipaperia ja liimata ne kiinni korttipohjaan. Olin kuvioleikkurilla tehnyt valmiiksi vaaleanpunaisia, punaisia ja sinisiä kukkia. Nämä värit eivät miellyttäneet kaikkia askartelijoita, haluttiin myös mustia ja vihreitä kukkia. Ja täytyy sanoa, että erittäin hyvä idea!

Kukat sai sitten liimailla korttiin kukin haluamallaan tavalla. Jokainen lapsi selviytyi lähes itsenäisesti koko kortin teosta, melkein vain ihan pienimmät tarvitsivat apua.
Kortin taakse kirjattiin lapsen ajatuksia äidistä. Mitä kenelläkin tuli mieleen. Eniten hilpeyttä itsessäni aiheutti lause: "Äiti on yskiny mua päin, kun mä oon ollu kipee."
Toivottavasti nämä lahjat ja kortit ja lasten halaukset saavat ryhmämme äideille hymyn huulille. 
 
<3 HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ! <3

Ei kommentteja: