sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Hääkylttejä


No niin, nyt saan vihdoin laittaa tännekin muutamia kuvia eilen juhlittujen häiden askarteluista. Aloitetaan kylteistä!

Aloitin suunnittelun sisätiloissa piirtämällä sydämistä sabluunan kopiopaperiin ja leikkasin sen irti. Piirsin sydämet ja nuolet sabluunan avulla. Hääparin hahmottelin lyijykynällä suoraan vanerille. Sahauksen jälkeen kiinnitin varret kyltteihin naulojen avulla. Sopivia rimoja olikin kertnyt rakennuspuuhista. Sitten pystyttelin kylttejä takapihalle ja annoin spray-maalin lentää tuulessa...Hääparin kasvoja suojasi kontaktimuovi.



 Tunnistatko tämän värjätyn herkun? Se on jäävuorisalaatin kanta. Teimme lasten kanssa äitienpäiväkortteihin ruusuja jäävuorisalaatin kannan avulla ja siitä se ajatus sitten lähti. Kun olin ruusuja ajatellut maalaavani päätin käyttää tätä suhteellisen vaivatonta ja helppoa tekniikkaa hyväkseni. Minusta ainakin painettu jälki kuvastaa ruusua! Sain kaikki ruusut painettua tällä samalla kannalla. Pienensin "leimasinta" lopuksi, kun painelin morsiamen kukkakimpun.


 Auringon alla maali kuivui melko nopeasti. Enpä vaan lukenut tietenkään purkista, että väri ei ole vesiliukoista... No kesken työskentely piti tietysti hakea kamera sisältä. Ja sitten värjäystä lopetellessa, tulikin tärpätille käyttöä.
 Teksi oli myös tehty sabluunan avulla. Kirjoitin tekstin käsin paperille leikkasin kirjainten kohdalle kolot ja sen avulla sain piirrettyä tekstin lyjykynällä kylttiin. Lyijykynän päälle maalasin mustalla värillä HANSKAT KÄDESSÄ kirjaimet ja numerot näkyviin. Lopuksi vielä tein pieniä lehtiä vihreällä maalilla sinne tänne ruusujen lomaan.

Sitten oli aika laittaa väriä myös sulhaselle. Musta hattu ja puku päälle. Rajasin maalattavat alueet maalarinteipillä. Pari sai myös silmät ja suun. Kravaatin alueen olin suojannut kontaktimuovilla. Lopuksi vielä kiinnitin valkoista tylliä morsiamen hunnuksi. Sydän kyltit opastivat juhlapaikalle, mutta näyttivät jotenkin pieniltä tien varrella nököttäessä. Hääpari-kyltti koristi/merkitsi juhlapaikan pääoven ja sen luona napsittiin kuvia myös juhlaväestä. Onnea tuoreella avioparille!

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Voi, tuo hääpari sopi niin mainiosti juhlapaikan pihalle <3 Ja kerrassaan mainio tuo paljastamasi ruusujentekotapa! Se täytyy muistaa...

Ekaterina kirjoitti...

Voi vitsit miten hauska tuo morsiusparikyltti! Ihan mahtava ja voi tehdä vaikka ovikyltin myöhemmin tai jotain??
Enpä olisi heti arvannut salaatinkantaa leimasimeksi :)

Aila kirjoitti...

Kiitos! Niitä oli myös kiva tehdä! Varsinkin tuota hääparia :)