sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Annetaan kaikkien kukkien kukkia

Tässä yksi extempore askarteluidea lasten kanssa. Lähdin etsimään päiväkodin varastosta paperia, johon voisi maalata, kun yhtäkkiä mielen valtasi idea kukasta. Kun inspiraatio iskee täytyy tilaisuuteen tarttua... Käsillä tekemisen pitäisi parhaimmillaan olla luovaa, eikä liikaa etukäteen pohdittua ja suunniteltua. Itselläni se ainakin katkaisee ideoilta siivet. Uudet ideat syntyvät vahingossa ja liikaa ajattelematta.
Tämä tuskin on täysin uusi idea, mutta ainakin vähän käytetty ja täysin oma malli. Lapsetkin innostuivat askartelusta! Langan kanssa touhuaminen oli kivaa vaihtelua ja kaikkein pienimmätkin saivat nyt sakset käteensä ehkä ensimmäistä kertaa?

Kukka valmistuu näin:

Leikkaa haluamastasi kartongista kukka, lehdet ja varsi. 
Lapsille oli värivaihtoehdot nähtävillä. Piirsin muotista kukan heidän valitsemalleen paperille. Osa leikkasi kukan itse ja toiset aikuisen tukemana. Sakset jotka ponnahtavat itse takaisin auki, ovat hyviä alottelijoille.

Kun osat oli leikattu päästiin valitsemaan lankoja. Omaan askartelukaappiinikin on kertynyt muutamia lankakeriä josta sain valita...

Lanka sidotaan kukan ympärille ja sitä pyöritetään kukan ympäri sikin sokin, liikoja ajattelematta. Hyvä motorinen harjoitus!

Langan pätkän loppuessa sidotaan uusi lanka vanhaan kiinni ja jatketaan, kunnes ollaan tyytyväisiä lopputulokseen. Aikuinen voi auttaa solmimisessa.

Langan pää solmitaan kiinni johonkin toiseen työn taustalla olevaan lankaan.

Kun lanka on solmittu osat liimataan yhteen. Kokoamisvaihe lisää myös työn persoonallisuutta. Mistään kukasta ei tule täysin samanlaista.

Kukan voi laittaa vaikka koristamaan ikkunaa. Ikkunasta tulee näyttävän näköinen kun lasin alareunasta kasvaa erivärisiä ja eri korkuisia kukkia. Erilaisia, niin kuin tekijänsäkin. Annetaan siis kaikkien kukkien kukkia, kesä on täällä.

Ei kommentteja: