sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kuusen jalka - maalia jalkoihin

Näitä kuusen jalkoja et löydä marketista! Olen törmännyt joskus tähän ideaan jossain kuvan muodossa, mutta enpä enää muista missä. On hauskaa huomata mitä kaikkea käsistä ja jaloista voi mielikuvituksessa syntyä. Tällä kertaa teimme kuusia. Erilaiset käsien ja jalkojen maalaamisoperaatiot sopivat ihan pienillekin, elleivät he kammoa maalia.

Tähän askarteluun tarvitsee vähän paksumpaa paperia kuin kopiopaperi, punaista ja vihreää maalia ja halutessaan tähtitarran.

Ensin jalan muu osa kuin varpaat maalataan vihreällä.

Varpaat maalataan punaiseksi.

Jalka painetaan vasten paperia, pienten ihmisten varpaita kannattaa painella päältä hieman enemmän.

Toistetaan sama operaatio toiseen jalkaan ja annetaan maalin kuivua.

Teimme tähtitarran kultaisesta tarrapaperista kuviolävistäjällä ja keltaisella ohuella tussilla ohuet viivat reunoille kehyksiksi. Tähti pääsi latvaan keikkumaan ja näin oli pikkujoulukuusi valmis!

Vihdoinkin täällä soi jouluradio.fi! Oikein mukavaa taustamusaa joulupuuhasteluun, suosittelen! Ja sitten taas puuhastelemaan...

Ei kommentteja: