maanantai 29. syyskuuta 2014

Työpaikan kuvisilta- Kuvaamataitoa ja eri tekniikoita

Meillä oli viime viikolla mukava työilta töissä, aiheena oli kuvaamataito. Meille tuli toisesta lähialueen päiväkodista henkilö (joka osasi asiansa) esittelemään erilaisia tekniikoita ja ideoita. Osa ideoista oli uusia ja toiset tarkoitettu muistin virkistykseksi. Minä olin aivan innoissani. Kolme tuntia meni äkkiä!

Päätin hakea päiväkodin kameran ja napata muutamista töistä ja työvaiheista kuvia, jotta sitten voin virkistää omaani tai jonkun toisen muistia, kun unohdan, miten se nyt menikään...

Eri välineiden esittelyn jälkeen, meillä oli mahdollisuus testata tekniikoita seitsemässä eri pisteessä. Ja tässä näitä nyt on...(nimet tekniikoille ei ole välttämättä oikeita, sillä en tehnyt muistiinpanoja)

1. "Liima-sabluuna"
Tonttu sabluuna houkutteli minut aloittamaan tästä pisteestä.
Tämän tekniikan ohjaaja oli juuri itse opetellut edellisenä iltana kurssilla, jossa painettiin kangasta. Eli tämän saman tekniikan pitäisi toimia myös kangasväreillä.

Tähän tarvitaan tukeva kartonki pala, johon piirretään kuva. Kuva päälystetään kontaktimuovilla. Muovin reunat kannattaa kääntää kartonkin toiselle puolelle. Tämän jälkeen kuva piirretään teräväkärkisellä erikeeper liimapullolla eli kuvio jäljennetään liimalla. (Me käytimme valmiita sabluunoja.) Liima annetaan kuivua täysin kuivaksi.

Sitten sabluunan päälle töpötellään haluamaansa väriä. Tämän jälkeen otetaan se materiaali johon halutaan kuva painaa esim. kartonki tai paperi ja painetaan sabluunan päälle. Pintaa voi kevyesti painella. Sitten nostetaan kartonki tai paperi pois ja annetaan kuivua. Jos tuntuu, että maalia tuli liikaa voi painaa samaan sabluunaan uuden paperin. Tämä siis vaatii testailua ja on myös makuasia millaisesta lopputuloksesta pitää.
Itse koitin myös painaa sabluunalla kuvan lehtityöni joukkoon. Homma näytti toimivan myös niin päin.
Sabluunan voi huuhtoa vedellä puhtaaksi ja kuivata. Sitä voi käyttää uudestaan monia kertoja.

2. "Lehtipainanta"
Väri levitetään lehtien ruoti puolelle töpöttämällä. Väreinä on samat kuin edellisessä työssä käytetyt perus pullovärit. Oma lehtityöni näkyykin tuossa ylempänä, mutta voi miten erityisen hieno tästä yhden työkaverin työstä tulikaan!

3. "Lasi-sabluuna"
Tämäpäs oli yhtä jännä tekniikka kuin liima-sabluunan käyttö. Tämäkin tekniikka varmasti kehittyy sitä kokeillessa ja testatessa enemmän. Idean kuitenkin tästä tajuaa.
Ensin laitettiin maalia lasilevyn päälle ja telattiin se koko lasilevyn alueelle. Halutessa olisi lasilevyn reunat voinut teipata ja näin saada valmiille kuvalle kehyksen. Toimi kuitenkin hyvin myös ilman teippausta.
Minulla tuli vähän liian iso kasa maalia, vähempikin olisi riittänyt. Joku testasi tätä tekniikkaan myös ihan perus pulloväreillä ja sekin toimi. Väriä tarvitsi laittaa vain vieläkin vähemmän kuin tätä maalia.
Kun maali oli telattu siihen sai jäätelötikulla piirrellä haluamansa kuvion. Piirtäessä tulee huomioida (esim. jos tekee kirjaimia), että lopputulos muodostuu piirroksesta peilikuvana. Itse huomasin myös, että ei kannata tehdä liian kapeita viivoja, vaan ihan reilut viivat, jotta kuviot näkyvät lopputuloksessa.
Tämän jälkeen kuvan päälle painettin paperi ja kevyesti paineltiin. Paperi nostettiin pois ja sabluunan piirustus siirtyi paperille. Samaan sabluunan sai painettua uudemmankin kerran. Varsinkin jos väriä oli tullut alkuun liikaa.
Itse kuvittelin tämän saapikkaan tulevan toisin päin, mutta kun oli niin jännittävää tehdä, niin unohdin ohjeista sen peilikuvan...
 Oli kyllä ihan salaisia taiteilijoita työkavereiden keskuudessa!
 Tämmöiset vehkeet pitäisi hankkia omaankin askartelukaappiin!

4. "Lanka maalaus"

Tähän hommaan käy ihan perus vesiväritkin, mutta sattumalta eteeni tuotaan niin herkullisia värejä sisältävä väripaletti, jota ei voinut vastustaa.
 Ensiksi leikattiin pätkä villalankaa. Lanka töpöteltiin pensselin avulla maaliin. Langasta ei saanut tulla liian kostea. Samaan lankaan voi sekoittaa useampaakin väriä halutessaan.
 Tiesitkö muuten, että vesivärit ja muutkin värit jotka ovat "napeissa" kannattaa ennen maalausta herätellä? Väreihin voi suihkuttaa kevyesti pienellä suihkepullolla vettä, ennen maalausta, jotta värit irtoavat paremmin ja ei tarvitse pensselillä pyöritellä pitkään. Väri on herättelyn jälkeen valmis hommiin!
 Sitten lanka kieputellaan taitetun ja avatun paperin päälle. Paperi taiteaan kiinni. Paperia painetaan päältä kädellä ja toisella kädellä kiskotaan lankaa ulos työstä. Isommissa töissä voi käyttää painona puista palapelin taustaa (vinkkasi yksi työkaverini), näin painon saa painettaessa jakautumaan tasaisemmin paperille, kuin pelkällä käden painolla.
 Jos lanka on liian märkä käy näin niin kuin alla. Ei kuitenkaan hätää samaa lankaa voi käyttää uudestaan ja se "paranee vanhetessaan". Seuraavalla vedolla tuli jo paljon hienompi kuva!

5. "Suosikki-inhokki-väri"

Tähän maalukseen sai valita kaksi väriä, oman suosikki- ja inhokkivärinsä sillä hetkellä. Näillä kahdella värillä toteutettiin sitten maalaus. Otimme kuulemma liian pieniä papereita tähän hommaan, saa siis käyttää isoja papereita. Tapettipaperi on kuulemma oivallista maalauksiin. Se kestää hyvin kosteutta eikä hajoile. Maalaukset voi toteuttaa joko samalle paperille tai suosikin ja inhokin erikseen.
Tässä muutama työkaverini maalauspuuhissa. Meille aikuisille annettiin vielä lisähaasteena käyttää kättä jolla ei kirjoita...

6. "Parityö"
Tätä työskentelytapaa käytetään kuulemma myös taideterapiassa. Meillä oli käytössä suuri paperi ja liidut. Parit asettuivat vastakkaisille puolille paperia ja alkoivat hiljaisuudessa piirtää sitä mitä mieleen tuli. Vähitellen lähestyttiin toisen kuvioita ja jopa "tunkeuduttiin" toisen reviirille. Lopussa vaihdoimme vielä kokonaan toisen puolelle. 
Tälläkin tekniikalla syntyi hienoja taideteoksia. Tässä minun ja työkaverini työ. Vaativinta itselleni oli olla hiljaa.
 Tässäkään meitä ei päästetty helpolla, sillä työskentely tehtiin taas sillä kädellä, millä ei kirjoita.

7. "Oma kuva"
Tässä pisteessä itsestä tuli piirtää muotokuva. Kuvassa tuli korostaa omia piirteitään. Ei mikään helppo tehtävä!
Saimme jälleen toimia vain kädellä, jolla ei kirjoita. Kyllä silti tuntui, että moni teki varsinaisia taideteoksia!


Pitää vielä itselle kirjoittaa muistiin: testaa suolamaalausta! Ja voi nyt yritän kovasti muistaa, vielä jonkun mikä meinaa jo nyt kadota mielestä... Pitää tulla lisäämään jos jostain tulee mieleen. Muistaakohan joku työkaveri, mistä muusta tekniikasta puhuttiin alussa tuon suolamaalauksen yhteydessä??

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

KIITOS, kun jaoit nämä! Monta kivaa ideaa!