sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Kuultoa seinässä

Ihanaa nyt on ollut/on lämmintä! Myös näitä tehdessä muistan, että hiki lensi! Syy ei todella ollut se, että maalaus olisi ollut jotenkin rankkaa, vaan pitkään jatkunut helle. Nämä eivät ole tämän kesän tuotoksia vaan kesältä 2010 ja löytyvät äitini kotoolta. Päätin vaihteeksi kaivella jotain vanhempaa koneelta... ja tartuin nyt tähän sabluunamaalaukseen.

Toiveita kyselin tietysti asunnon omistajalta ja sitten etsin myös muutamia ehdotuksia. Keittiön maalaukseen inspiroiduttiin netistä löytyneestä kuvasta, jossa on mielestäni aniksen kukka. Piirsin siitä oman versioni ja se kelpasi. Jokaisesta kukan yläosasta tein kontaktimuovin avulla oman sabluunansa ja jatkoin sabluunaa maalarinteipillä, jotta sain tehtyä juuri sopivan korkuiset varret. 

 Tässä näkyy inspiraatiokuva kukista. Maali oli kuultavaa, jos oikein muistan kultaista taikamaalia?
 Anis kasvaa korkeana seinällä koko komeudessaan.
 Makuuhuoneen seinässä on myöskin kuultomaalilla tehty palmu. Hyödynsin mieheni piirustuslahjoja sabluunaa tehdessäni. Maali näyttää muuten kuvissa mielestäni tummemmalta kuin paikan päällä ihasteltuna. Valon osuminen maalaukseen vaikuttaa kuinka voimakkaasti kuvio näkyy.

Tämmöisiä kaikkia on kyllä aika kiva tehdä! Kuin suuria tauluja...


Ei kommentteja: