perjantai 16. joulukuuta 2016

LUUKKU 16 - vauvan tumput + kaava

Tänään vietettiin yllätys vauvakutsuja! Ja sen kunniaksi täältä luukusta löytyy pieniin käsiin sopivia tumppuja, jotka olin valmistanut vaippakakkuun laitettavaksi ja kaavakin löytyy sitä tarvitsevalle.

Vauvan tumput
 Jollekin näiden valmistus on varmasti ihan helppo nakki, mutta itselle oli jäänyt ainakin trauma vauva-ajoilta, kun näitä koitin omalle pojalleni tehdä (aivot ei väsyneenä toimineet), että aina joku meni kaavassa pieleen. Näihin olen nyt tyytyväinen ja toivottavasti saajakin on sitten kun on aika ottaa ne käyttöön.
Siellä tumput ovat Hannan taiteilemaan kakkuun mukaan sujahtaneina. 
Vaippakakusta löytyi ainakin vaippojen lisäksi vauvalle tumppuja, pehmolelu ja aakkoset-karkkeja nimen pohdintaa varten.

Saaja tykkää kovasti mustasta, mutta myös kuulemma PaaPiin kuosit miellyttävät hänen silmää. En kuitenkaan raaskinut tehdä kokonaan mustia tumppuja. Kivoja kangaspaloja löytyi tilkkulaatikosta.
 Yhdet tumput tein kaksin kertaisesta trikoosta ja ne olivat nämä marjanallet. Niihin on käytetty kaavassa olevaa isompaa kaavaa. Löput on tehty yksinkertaisesta kankaasta. Kankaat ovat PaaPiitä ja Noshia.
 Ja tässä vielä lupaamani kaava.
 Tänään oltiin myös etsimässä kuusta meille, vielä ei osunut kohdalle. Huomenna on onneksi uusi päivä...

Ei kommentteja: